
jos kaikki elämän osa-alueet ovat tasapainossa, teemme tehokkaampaa, tarkempaa työtä. Luovuus on kykyä oivaltaa asiayhteyksiä ja aivojen big dataa täytyy myös osata järjestellä. Tasapaino. Oivaltaminen. Innovaatiot. Ratkaisut. Vapaa-ajan tärkeys. Sen oman levykuorimituksen vähentäminen. Etätyö.
Tasapainoilu työn ja perheen välillä on aina hankalaa ja toimii ainoastaan niin, että töissä on joustoa ja luottohenkilöitä. Että voi luottaa asioiden varmasti hoituvan. Pyrimmekin antamaan työntekijöille mahdollisuuden harrastaa ja toteuttamaa omia intohimojaan.
Vapaa-aikaa vietän paljon perheen kanssa, mutta olen pyrkinyt harrastamaan myös ns. extreme-lajeja. Ehkä siksi, että nämä ns. keksijänaivot käyvät kierroksilla silloin, kun on edes jotain virikkeitä ja keho ei ole tarpeeksi rasittunut. Siksi olen tykästynyt myös meditaatioon ja viikon retriitti keskelle metsää olisi kiva. Retriittinä voi toimia myös elokuva- ja pelimaailma (Fallout 4 ja iRacing) ja toivottavasti kohta VR. Yleisesti tiede ja varsinkin avaruusteknologiat kiinnostavat ja seuraan tiedejulkaisuja päivittäin. Viimeisimpänä ilmoittauduin rakettitieteen kurssille. ”Big data is not rocket science.”
Perhe: Vaimo Merja, Aleksi, Pinja ja pikku Elias
Harrastukset: Laskettelu (Kyllästynyt etelän pikkumäkiin. Toimii silloin, kun opettaa lasta), maastopyöräily, sukeltaminen (ennätykset: hengenpidätys 3,5 minuuttia, vapaasukellus ilman apuja 11 metriä), meditoiminen, hifi/elokuvat
Erikoisvoimat: kohtuullinen kuumuuden kesto. Ei mitään saunajuttuja vaan omin sormin punaisena hehkuvasta grilliparilasta kiinnipitäminen, uunikuuman pellin siirtäminen ilman hanskoja. Hullulta kuulostaa, mutta uskon mielenhallinta (mind over body) on voinut vaikuttaa tai sitten vaan kehossa hermot poikki 🙂
Omituisin piirre: En ole vielä törmännyt sellaiseen ruokaan, jota en olisi ottanut. Ehkä erikoisinta oli Madventures-tyyppien tarjoama mätä harri.
Laittakaa kommentteja ja kysykää jotain, vastaan videoilla.
Sami Porokka
Tietokanta-asiantuntijan työt kutkuttavat matemaattisesti ajattelevaa mieltäni, ja siihen myös Big data ja IoT solahtaa sujuvasti. Viimeisin projekti on oman talon kotiautomaatio ja IoT:lla sen toiminnan, esim. uima-altaan vedenlämmön seuraaminen. Numerot lopettavat spekuloinnin.
Työ on lähinnä nykyaikaisesti etätyötä, jolloin vapaus ja vastuu jää työntekijälle, jotta hommat hoituu ajallaan. Nykyaikaisten yhteyksien vuoksi työn joustavuus on huippuluokkaa, jolloin on helppo venyä myös asiakkaan suuntaan tarvittaessa. Joustavuuden kokee parhaimmillaan heräämällä aamulla surffirannan vieressä autossa, tekemällä pari tuntia töitä, kunnes pääsee loppupäiväksi surffaamaan.
Harrastukset: leijasurffaus, rullaluistelu, kajakkimelonta, kahvinjuonti Nuuksiossa, elokuvat. Sisustus/remontointi (ns. remontoijan unelma-projekti menossa). Leijasurffaus se suurin intohimo. Lajin turvallinen harrastaminen vaatii riskien ja rajojensa tunnistamista ja tarkoitus onkin jatkaa lajia 70-vuotiaaksi.
Suurin ylpeydenaiheeni: Hengen pelastaminen Brasiliassa. Brasilialainen leijasurffaaja oli samalla rannalla lisäkseni vesillä ja hänen joutui veden varaan ilman leijaansa, osaamatta uida. Löysin hänet kaukana rannasta, kun lähdin etsimään häntä ihmetellessäni katoamista. Muistutti taas siitä, että on hyvä tietää omat riskirajansa ja heikkoutensa.
Ja mitähän muuta? Opettelin puolitoista vuotta sitten sähkökäyttöisellä yksipyöräisellä ajon. Asuinseudun muut asukkaat ovat jo tottuneet lähikaupassa käynteihini yksipyöräisellä, mutta ihmettelijöitä vielä riittää. Odottelen parhaillaan, että muukin maailma tajuaa kulkuvälineen erinomaisuuden.
Henkilökohtaiseen More with less -blogiini pääset tästä >>
Marko Marjamaa